Eben-ezer-farmin erilainen elämä

Mt Egmont (Mt Taranaki)

7.5. Maatilalle
Heräilin aamuyöstä vähän väliä, kun jännitin maatilalle menoa. Hieman ennen kuutta sitten nousin ja laittauduin kaikessa hiljaisuudessa. Hostellin kylppärissä oli hyvin kylmä. Söin pikaisen aamupalan ja kiirehdin sitten ulos pimeään. Kanajengi vähän kummissaan nosteli päitään orrellaan, kun sytytin auton valot. Olin varannut kutakuinkin kaksi tuntia matkaan, hieman yli, ja se siihen kuluikin. Matkalla tein tosin pari pientä pysähdystä, kun oli pakko kuvata upeaa Mt Taranakia (Mt Egmont), joka muuten esiintyy Viimeinen Samurai leffassa Mt Fujina. Ajoin lisäksi yhden risteyksen ohi jonkin matkaa, kun huono googlen ohje ei maininnut sitä. Lopulta löysin perille melko helposti.

Perheessä on 11 lasta, joista seitsemän taisi olla edelleen kotona. Yhteensä 10 tyttöä ja 1 poika. Perhe pitää kotikoulua lapsilleen ja on hyvin kristillinen. Alkoikin heti epäilyttää, ovatko farkkuni liian ihonmyötäiset, joten vaihdoin tuulihousuihin ensimmäisen mahdollisuuden tullen. Seinällä olevissa ohjeissa kehotetaan välttämään heidän talossaan liian niukkaa pukeutumista.

Ensimmäiseä perheen nuorin tyttö työnsi minulle pari tekemäänsä piirustusta. Sain illemmalla lisääkin lahjoja, nypittyjä kukkia ja jonkin leikatun paperinpalan. Juotuamme aamuteet/kahvit sain ylleni haalarin, kumpparit ja hanskat. Yksi tytöistä, Sarah 20v., tuli isännän ja minun mukaani pellolle, missä siirsimme hiehoja paikasta toiseen, ruokimme niitä heinäpaaleilla. Oikeastaan minun ei tarvinnut tehdä paljoakaan, vain heitellä pari paalia lavalle ja isäntä sitten körötteli mönkijällä mina ja Sarah mukanaan ympäriinsä. Sarah sanoi minun näyttävän korkeintaan 19-vuotiaalta, no hän itsekin näyttää 15-vuotiaalta :p. Tää on nyt jo toinen kerta reissun aikana, kun sanotaan 19v:ksi.

Lounaaksi oli risoton tapaista riisi-muna-vihannesjuttua. Ei kovin täyttävää. Iltapäivällä sitten kävimme siirtämässä lisää hiehoja ja tekemässä parit aidat ja levittämässä säilörehua pellolle. Heillä lehmät ovat siis ulkona ympäri vuoden. Farmilla lähinnä kasvatetaan nautoja, jotka sitten myydään eteenpäin. He myös kouluttavat paimenkoiria. Tilalla on lisäksi pari aasia, hanhia, muutama lammas ja neljä hevosta sekä poni, kani, kissa ja kanarialintuja. Kania jahtasimmekin pitkin pihaa, kun se tuppaa karkailemaan häkistä. Yksi tehtävä oli myös kuolleen lampaan siirtäminen laitumelta pusikkoon. Se oli ällöttävää.

Pääsin sitten vielä mukaan kylälle isännän ja toiseksi nuorimman tytön kanssa. Isäntä kävi ostamassa portinkorjausvälineitä ja hakemassa jokusen vasikan. Siinä menikin koko ilta, vaikka Laura (yksi tytöistä), oli ehdottanut, että voisimme ratsastaa illalla. No se jäi nyt väliin ainakin tältä päivältä. Päivälliseksi oli nautapihviä, perunoita ja vihanneksia. Kaikki ilmeisesti omalta tilalta. Jokseenkin hieman vaivaannuttavia keskusteluja uskonnosta. Huomenna tulee kaksi amerikkalaista, äiti ja tytär kuulemma, myös wwooffaamaan. Käytössämme on erillinen huoneisto talon pihassa, jossa kaksi isoa huonetta ja kylppäri. Ei huono.


8.5. Hommia ja ratsastelua

Aamiainen oli kahdeksalta ja saimme todella hyvää kotitekoista leipää ja puuroa. Muroja oli myös tarjolla. Maistoin myös ensimmäistä kertaa kuuluisaa marmitea, joka on jotain hiivaseosta. Ei nyt erityisen hyvää ja laitoin kuulemma liian paksultikin sitä leivälle :D.

Aamiaisen jälkeen sain vähän oppia mönkijällä ajoon ja sitten sain ajaa toista mönkijää, kun menimme laitumille pystyttämään aitaseipäitä. Ei oikein sujunut minulta niiden aidankiinnikkeiden kiinnitys. No sitten olikin kahvitauko ja Alan lähti hakemaan amerikkalaisia kylältä. He ovat ihan mukavia, kovin puheliaita. Olimme syöneet jo lounaan, joten sain uudestaan teetauon heidän tullessaan. Sen jälkeen saimme Maryn kanssa mennä leikkimään koiranpentujen ja koirien kanssa, kunnes Alan oli laittanut amerikkalaiset hommiin. Menimme sitten jälleen viemään säilörehua lehmille. Sain heitellä sitä vaunusta tällä kertaa. Keräsimme sitten vielä joitain aitatolppia ja sitten olikin jo aika palailla talolle, jotta ehtisimme ratsastamaan kolmen aikoihin Lauran opastuksella.

Hevosten nimet ovat Whisky, Shila(?), Roger, Winston ja sitten on kaksi ponia Rocky ja Smokey. Pienimmät lapset ratsastivat poneilla, minä sain Rogerin, joka ilmeisesti kiltein ja ainakin vanhin hevosista. Ratsastelimme pitkin laidunta ja sitten tielle tullessamme Laura ehdotti, että ravaisimme hieman. Jostain syystä hänen hevosensa Shila sekä amerikkalaisten hevoset lähtivätkin laukkaamaan. Megan (amerikkalaistyttö) putosi selästä, samoin ponilla ratsastanut Mary. Kummallekaan ei sattunut mitään pahempaa. Sen jälkeen veimme hevoset pois ja Alan tuli vielä nappaamaan minut ja Maryn mukaansa laitumelle polttamaan oksia ja siirtämään lehmiä toiselle laitumelle.

Minä ja Roger

Illalla sitten juttelin hetken amerikkalaisten kanssa, ennen kuin menimme illalliselle. Illalliseksi oli lihapullankaltaisia palleroita, perunaa ja vihanneksia. Sen jälkeen pelasimme ja väänsimme kättä lasten kanssa. Ihan hauskaa.


9.5. Huutokauppa   
Aamusta saimme kuulla, että Whisky oli saisi uuden kodin, koska se on niin pahaluontoinen. Söimme aamiaisen ja lähdimme sitten töihin. Menimme Miriamin kanssa ruokkimaan hiehot ja Alan, Megan ja Debbie lähtivät lastaamaan myyntiin meneviä eläimiä rekkaan. Hieman ennen kahtatoista sain sitten ajella itsekseni Stradfortiin karjahuutokauppaan, jonne Alan ja amerikkalaiset olivat jo menneet. Löysin perille helposti. Istuimme kuutelemaan ja katselemaan joksikin aikaa. Nopeaa toimintaa näytti olevan. Eläimiä oli kuitenkin hirveä määrä myynnissä, joten emme jääneet katselemaan kaikkia. Olimme saaneet luvan katsomaan Egmontin kansallispuistoa, joten ajoimme sinne. Kävimme ihailemassa Dawson Falls-vesiputousta, mutta paljon muuta emme juuri nähneetkään. Alueella oli hyvin sumuista. Sääli, ettei vuori näkynyt, vaikka olimme aivan sen juurella.

Käveltyämme loopin vesiputouksien kautta ajoimme takaisin kylälle ja kävimme New World supermarketissa. Kohtasimme siellä myös Alanin ja Wendyn vanhimman tyttären, jonka olin pikaisesti tavannut jo päivällä. Ajoimme sitten takaisin tilalle.

Lapset halusivat näyttää meille puumajaansa ja sitten leikkiä kanssamme lipunryöstöä. Olin huono lipun vartija ja toinen joukkue voitti :p. Siinä sivussa liukastuin kivetyksellä ja sain kivan viillon polveeni.

Ennen illallista Ruth tuli pyytämään minut mukaansa auttamaan Alania lehmien kanssa, kun tämä tuo ostamansa laitumelle. Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa hänen tuloaan ja sillä aikaa ruokimme ja juotimme koirat. Minun sitten myös ajaa kuorma-autoa pieni silmukka, jotta saimme koiranruokasäkin lähemmäs. Oli jo pimeää, kun pääsimme takaisin talolle. Tulin hieman myöhässä illalliselle, kun koitin kiireesti siirtää pari kuvaa kameroista tietokoneelle. Harmittaa, kun ei ollut enempää kuvia Suomesta mukana. Katselimme nimittäin amerikkalaisten joitain kuvia ja minun kuviani myöhemmin perheen kera eikä tosiaan ollut montaa näyttää.

Ehdimme myös jossain välissä piirrellä lasten kanssa. Jossain vaiheessa seitsemän jälkeen perheelle tuli joku vieras ja me vetäydyimme huoneisiimme. Sihkun jälkeen pelasin vielä jonkin aikaa korttia ja ristisanapeliä amerikkalaisten kanssa ja Deppie kyseli kaikkea Suomesta. Olisi pitänyt totisesti opiskella paremmin kaikki luvut ja asiat ennen tänne tuloa, mutta eipä tullut mieleen.. Niin ja Debbie sanoi minun näyttävän 18-vuotiaalta. Nuorennun siis.

10.5. New Plymoth
Aamulla Alan ehdotti aamiaisen jälkeen, että voisimme amerikkalaisten kanssa mennä katsomaan New Plymothia lounaan jälkeen ja sehän meille sopi. Megan ja Debbie laitettiin kaivamaan perunoita kasvimaasta ja minä lähdin Miriamin ja Alanin kanssa jakamaan säilörehua lehmille. Käytimme myös pientä vasikkajoukkoa saadaksemme yhden tottelemattoman vasikan muiden luo, kun se ei ollut seurannut muita laitumelta toiselle. Siinä se aamu vierähtikin ja lounas koitti pian. Lähdimme syötyämme ajamaan pohjoiseen ja pysähdyimme matkalla eräällä järvellä, jonka perhe oli listannut meille näkemisen arvoisiin paikkoihin. Järvi oli ihan nätti runsaine lintuineen ja riippusiltalenkkeineen. Järveltä ajoimme sitten itse kaupunkiin. Siellä menimme ensin i-Sitelle ja samassa rakennuksessa olevaan museoon, joka oli mielenkiintoinen joskin osittain samanlainen kuin Wellingtonin museo. Sieltä ajoimme Pukekura-puistoon, jossa eräs syntyjään britti-paappa alkoi jutella meille. Hän tunnisti Suomen lukemistaan dekkareista ja tiesi saamelaisista. Kuljimme puistossa varmaan tunnin verran ja päätimme sitten vielä mennä katsomaan kalliota rannan tuntumassa. Se osoittautui pieneksi kartionmuotoiseksi "vuoreksi". Meillä ei oikeastaan olisi ollut aikaa kiivetä sinne, mutta menimme kuitenkin. Ylin osuus kiipeämisestä oli suorastaan pystysuoraa kalliota, mutta apuna oli kettinki. Huipulta oli mukavat näkymät kaupunkiin ja merelle.

Ajelimme sitten takaisin Ebenezer-farmille, jossa perhe oli jo aloittanut ruokailun. Ruoaksi oli makkaroita ja perunamuusia. Päivä oli jälleen sateinen ja pilvinen, joten emme nähneet Taranaki-vuorta tänäänkään, sääli amerikkalaisille, kun lähtevät jo huomenna. Itse päädyin lähtemään jo lauantaina, koska sunnuntai vaikutti kiireiseltä perheelle.

Illallisen jälkeen kaikki perheen jäsenet Annieta lukuun ottamatta soittivat jotain pianolla/kitaralla/pan-huilulla/ksylofonilla/trumpetilla/viululla, myös Megan ja Debbie. Minä nolona en taida mitään soitinta, harmi. Lauloimme yhdessä joitain lauluja. Se oli ihan mukavaa. Alan näytti meille myös videon puhuvasta Tuista, se oli ihan huippuhupaisa.

Myöhemmin pelasimme vielä paria peliä amerikkalaisten kanssa huoneessamme.

11.5.
Megan ja Debbie lähtivät tänään. Aamusta kuitenkin menimme kaikki kolme ja Alan siirtämään lehmiä ja jakamaan niille säilörehua. Yhdentoista aikoihin palasimme talolle ja Megan ja Debbie jäivät pesemään kaivamiaan perunoita, hyvästelin heidät ja sain pitää hetken teetauon ja sitten lähdimme Alan, Mary ja minä ajelemaan kuorma-autolla ympäriinsä kuskaten lehmiä ostajille. Päivän aikana Alan tarjosi meille jäätelöt ja se oli ihan mukavaa, sillä päivä venyi kuuteen asti. Söimme illallisen muun perheen jälkeen. Mary halusi pelata shakkia kanssani ja pelasimmekin, hyvä kun edes muistin miten nappulat liikkuvat. Sen jälkeen piirtelimme ja rakensimme hetken myös leegoilla. Annoin aiemmin ostamani Manuka-hunajan Alanille ja Wendylle ja Alan sanoi sen olevan heidän suosikkiaan. Hän antoi minulle vihkosen, joka sisältää pätkän Uudesta Testamentista. Tämä perhe todella uskoo asiaansa. Mikäs siinä, lapset näyttävät olevan tyytyväisiä ja todella fiksuja.

Tultuani huoneeseeni, perheen kissa naukui oven takana, joten avasin oven ja rapsuttelin sitä jonkin aikaa kehräykset kiitoksena. Huomenna Alan ja Wendy lähtevät aikaisin Wellingtonin suunnalle viemään vasikoita, joten auttelen tyttöjä ja sitten jossain vaiheessa lähden. Vietin illan kirjoittelemalla vieraskirjoihin, perheen yhteiseen ja Ruthin ja Maryn omiin.



12.5. Lähtöpäivä
Heräsin taas aikaisin ja kuulin, kun Alan ja Wendy lähtivät matkaan ennen seitsemää. Ennen aamiaista ennätin siivoilla huoneessa ja piirrellä hetken Maryn kanssa. Lapsilla oli vapaata kouluhommista, koska on viikonloppu. Laura tuli tällä kertaa kanssani jakamaan säilörehut lehmille ja siirtämään pari laumaa paikasta toiseen. Tänään oli jokseenkin harvinaisen paljon vaikeuksia saada säilörehut pysymään peräkärryssä, ehkä emme nyt vain osanneet Lauran kanssa litistää niitä tarpeeksi, kun hän ei kuulemma ollut tehnyt kyseistä hommaa aikoihin. Upea Mt Taranakikin näytti lumettuneen huippunsa aamulla. Harmi, ettei ollut kamera mukana. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, mikä oli mukavaa parin päivän sateisuuden jälkeen.

Hommat tehtyämme palasimme talolle ja imuroin huoneeni sekä Meganin ja Debbien huoneen. Sitten olikin jo lounasaika. Tällä kertaa ei ollut riisilounasta vaan pastaa. Sarah totesi, ettei vieläkään voi uskoa, että olen 26v. Pari peliä pelattuani Maryn ja Annien kanssa ilmoitin lähteväni. Yllätyksekseni sain vielä lahjaksi lierihatun, jossa lukee farmin nimi. Vau.

Taranakin kaunista maisemaa lähellä farmia.

Tervetuloa-kyltti Whangamomonan rajalla

Olin vähän hukassa sen suhteen, minne menisin seuraavaksi, mutta mieleeni oli iskostunut Hamilton. Päätin kuitenkin ajaa vähän pidempää reittiä Forgotten World Highwayta pitkin. Ajoin siinä samalla Uuden-Seelannin ainoan tasavallan 170 asukkaan Whangamomonan läpi. En pysähtynyt ostamaan "passia" hotellilta eikä ns. rajavartiostoa näkynyt. Koko paikka on vähän kuin vitsi, mutta silti todellinen itsenäinen alue.

"Hobbit's Hole"-tunneli Whangamomonassa

Hamiltoniin päästessäni oli jo pimeää ja aloin etsiä hostellia. Päädyin melko suoraan alueelle, jossa YHA:n hostelli on. Kesti kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin löysin sen. Sieltä sain pedin neljän hengen dormista, jossa ei ole ketään muuta.