Aurinkoinen poimintapäivä

Viimeinkin vaikutti, että tulee sateeton päivä. Kohteenamme oli meille uusi omenatarha, jonka löysimme yllättävän helposti. Aurinko alkoi paistaa toden teolla ensimmäisen tauon jälkeen. Huomasimme taas etenevämme riveillämme liian hitaasti muihin verrattuna, en tajua, miten he muka onnistuvat poimimaan kaikki hyvät omenat ja menemään hirveää vauhtia, kun meille tullaan sanomaan, että oli jäänyt vielä hyviäkin puihin vaikka kuinka huolella koitettiin katsoa. Lopulta meidät pantiin keräilemään kaikki punaiset omenat välittämättä siitä ovatko ne vaurioituneita vai eivät. No ihan miten vaan sitten. Töitä on nyt sitten luvassa ilmeisesti viikonlopuksikin, jos vain ei taas alkaisi sataa. Jokin hyttynen näköjään syönyt minua sääristä, vaikka pitkät housut olleet jalassa.

Erilainen synttäripäivä

Tänään lähdettiin kahdeksaksi yrittämään töihin. Vettä tuli edelleen vähän, mutta meille oli sanottu, että sateen loputtua pääsisimme poimimaan. Otimme kirjat mukaan ja perillä istuimmekin sitten ainakin tunnin lueskelemassa autossa, ennen kuin työnjohtajamme tuli ja sanoi, että oli edelleen liian märkää ja neuvoi tien huomiselle paikalle, jos siis ei sataisi.

Ei sitten auttanut kuin lähteä takaisin kämpille, missä kämppiskin edelleen nukkui. Aikamme toljoteltuamme tutkimme esitteitä ja pääsyimme käymään läheisessä ostoskeskuksessa, missä tosin ei ollut ihmeemmin kehumista. Säimme kroisantit ja ajelimme etsimään planetaariota. Emme kuitenkaan löytäneet sitä ja se olisi näköjään ollutkin poikakoulun tiloissa, joten ehkä ihan hyvä, ettemme tuhlanneet rahojamme siihen. Mietin myös laser-ammuntaa, mutta se aukeaisi vasta illalla.

Lopulta päädyimme sitten lähtemään Ocean Spa-kylpylään, joka olikin oikeastaan lähinnä uimahalli taivasalla tosin. Spassa oli yksi uimareille tarkoitettu allas, pari poreallasta, yksi muu lämmitetty allas ja yksi hyvin kylmältä tuntunut matalahko allas. Uiskentelimme ehkä tunnin verran ja palasimme sitten kaupan kautta kotiin ostettuamme suklaakakkupalat.

Kakkupalojen jälkeen kävimme taas pizzalla puistossa ja söimme vielä toiset leivokset. Illalla alkoi sitten taas vaihteeksi  tulla vettä taivaan täydeltä, joten ei lähdetty katselemaan kaupungin valoja. Löysin sängyn alta naulakon ja sain meidän romppeet siihen roikkumaan.

Sadetta vaan

Sateesta ei tullut loppua tänään. Taisi kyllä välillä tauota, mutta satoi sitten uudelleen taas. Aamumme alkoi singaporelaisen herätyksellä, kahdesti. Sitten tuli omamme. Kuulimme sateen ja tuulen huoneeseeen, joten ei tehnyt mieli nousta ollenkaan. Kävimme apeina aamiaisella ja iloksemme havaitsin sitten Kelvinin lähettäneet viestin, että oli 2 wet to work 2day. Ei siis ollut töitä, koska satoi niin paljon. Painuimme takaisin sänkyihimme, kuten myös kämppiksemme oli hetkeä aiemmin tehnyt. Nousimme sitten joskus kymmenen aikoihin uudestaan ja päätimme uhmata sadetta ja käydä vähän shoppailemassa.

Vietimme tovin pääkadun putiikeissa ja valitsin itselleni pienen synttärilahjan. Taru osti uuden kirjan, kun oli saanut omansa jo luettua. Ruokakaupan kautta palasimme sitten kämpällemme. Loppupäivä kului lukien ja syöden ja lojuen. Toivon todella, että huomenna aurinkokin näyttäytyisi taas.

P.s. Ostin kaupasta inkivääriolutta, joka on nimeltään Bug (ötökkä) :D.

Sadetta ja omenoita

Aamulla lähdimme kahdeksaksi samalle omenapaikalle, kuin minne lopetimme torstaina. Paikan löytäminen kesti aikansa, mutta olimme kuitenkin ensimmäiset siellä. Lopulta muutkin saapuivat ja pääsimme aloittamaan omenapuiden kaluamisen. Nyt ne todenteolla kaluttiin putipuhtaiksi, ainuttakaan omenaa ei saanut jäädä, edes maahan. Näistä omenoista tulisi mehua, koska ne olivat pääpiirteissään liian viallisia myytäväksi sellaisenaan.

Keruu sujui mukavasti ensimmäiseen taukoon, mutta sitten alkoi sataa. Sadetta jatkui ensin hiljakseen ja sitten voimistuen. Lounaan jälkeen satoi kunnolla. Jatkoimme silti vielä hommia. Ensimmäisinä luovuttivat kaksi ranskalaista, sitten kaiketi pari vanhempaa kerääjää ja lopulta myös ruotsalaiset ja italialaiset. Jäljelle sateeseen jäivät työnjohtajamme ja yksi mies sekä kaksi itsepäistä suomalaista, eli me. Halusin meidän joko saavan rivimme loppuun tai vaihtoehtoisesti viimeisimmän korimme täyteen. No jälkimmäinen toteutui ensin, kun kolmen aikoihin sanoimme ettemme halua pitää viimeistä taukoa, vain vaan saada laatikkomme täyteen ja lähteä. Miehet sitten avustivat hieman ja melko pian pääsimme pois. Päivän saldomme oli kuusi laatikollista. En ole ihan varma, paljonko niistä saimme palkkaa, mutta kaiketi sekin selviää vielä.

Illan vietimmekin sitten huoneessamme lukien ja vaatteitamme kuivatellen. Kengät eivät varmaan kuivu ikinä.

18.3. Huka Falls

Aamiaisen jälkeen otimme siis suunnaksi Taupon. Ajelimme suoraan Huka Falls-putouksille, tosin pysähdyimme matkalla Bee Hive-hunajakeskukseen, missä oli melko samanlaista tavaraa kuin Havelock Northissakin, mutta mielestäni Havelockin vastaava oli kivempi. Taupo on enemmän turistipaikka ja se näkyi hinnoissakin. Ostin hunajakeksejä ja Taru hunajafudgeja ja jatkoimme sitten Huka Falls Jetille. Saatuamme lippumme odottelimme parikymmentä minuuttia ennen kuin saimme päällemme pitkät siniset sadetakit ja punaiset pelastusliivit. Meistä otettiin jälleen kerran kuvia ja sitten saimme viimein istuutua veneeseen. Kuljettaja esitteli ensin vähän sääntöjä ja paikkaa muutenkin ja sitten alkoi ajelu. Kun kuljettaja teki kädellä pyörähtävän liikkeen, oli tiedossa 360 asteen käännös veden pinnalla. Meno oli mainiota. Loppuhuipennus oli ajelu kohti kuuluisaa Huka putousta ja sen kuohuilla ratsastaminen. Mielestäni ihan kelpo kokemus, vaikkei ehkä niin "thrilling" kuin mainokset antoivat ymmärtää. Poislähtiessämme kävimme vielä ihailemassa Hukaa ylhäältä päin kävelyreittiä pitkin. Söimme Taupon keskustassa. Myyjä oli melko yrmeä verrattuna yleensä kohtaamimme. Koska emme sitten oikein keksineet muuta Taupossa, ajelimme takaisin Napieriin melkoisen autoletkan keskellä. Näemmä oli raskaita ajoneuvoja jälleen liikenteessä.

Maihia Beach

Heräsimme jälleen singaporelaisen kämppiksemme herätyksiin. Kuulin itse kaksi, sitten laitoin korvatulpat. Tyypillä on tapana torkuttaa kelloaan, mikä on hyvin ärsyttävää. Herra sitten lähti, ilmeisesti töihin tänäänkin, ja me saimme nukkua vielä pari tuntia, kunnes yhdeksän aikoihin nousimme.

Emme olleet päättäneet, mitä teemme, joten hetken mietittyämme päädyimme kaukana Hawkes Bayn kärjessä sijaitsevaan rantaan. Ajomatka sinne oli hyvin mutkainen, kuten aina. Maisema vaihteli Irlannin vihreyden, Kreikan karun ja kuivan ja texasmaisten hiekkavuorien välillä. Pysähdyimme Wairoassa syömään kalatäytteiset sämpylät ja jäätelöä. Kiertelyn ja kaartelun jälkeen saavuimme Maihia Beachille, joka olisi ollut melko hyvä jopa uintiin, kun aallot olivat huomattavasti edellisillä rannoilla näkemiämme pienemmät. Tyydyimme kuitenkin vain keräilemään simpukoita ja kastelemaan lahkeemme. Sain myös ensimmäisen auringonpaahtaman kaula-aukon seudun...

Aikamme kuivateltuamme lähdimme sitten palaamaan takaisin. Jos taas jotain voi todeta tästä maasta, niin vihreä se on. Yhtä vihreää laidunta ja kukkulaa kantturoineen ja lampaineen. Tasavertaisesti näkynyt molempia eläimiä. Vain vuohia on näkynyt myös tiellä. Mainittakoon lisäksi pongatuista eläimistä pari possua ja puhveli, aidan sisäpuolella siis nuo.

Tänään sain myös tankkauspalvelua kummaltakin Shelliltä, joilla tankkasin. Jee. Huomenna ilmeisestikin taas ajelemme tuon tympeän Taupo-Napier-tien ja käymme testaamassa Taupon Huka Falls Jet-ajelun. Toivottavasti nyt ei sitten taas sada. Tänään oli todella aurinkoista ja lämmintäkin, tuuli tosin melko viileä.

16.3. Visiitti Mordoriin

Koska tiedossa oli vapaapäivä jälleen, päädyimme lähtemään vierailulle Tongariron kansallispuistoon ja Mt. Ruapehun luokse. Aluetta oli käytetty joissain kohtauksissa Sormusten herran kuvauksissa. Matka oli jälleen pitkä, mutta sää sentään kirkas ja lämmin. Ajelimme ensin Ohakuneen, jossa pysähdyimme i-Sitella hankkimassa jonkinlaisen kartan. Siellä ollessamme sitten havaitsin, että puhelin oli soinut kolmesti ja pomomme koittanut tavoittaa meitä. No soitin sitten takaisin ja ilmeisesti hän olisi halunnutkin meidän tulevan illaksi pakkaamolle, mutta onneksemme olimme aivan liian kaukana. En onnistunut kuuntelemaan vastaajaan jätettyä viestiä jostain syystä, joten en tiedä, mitä pomo tarkemmin oli sanonut. No oli mitä oli, toivottavasti pääsemme kuitenkin taas poimimaan omenoita viimeistään maanantaina.

Ohakunesta ajoimme ensin vuoritietä ja patikoimme katsomaan vesiputousta. Patikkaosuus käsitti suon lankkuineen muun muassa. Itse putous ei ollut kovin ihmeellinen. Seuraavaksi ajelimme sitten toiselle puolen vuorta ja saavuimmekin Islannista tutulle vulkaanisen kiven peittämälle maaperälle. Kiertelimme katselemassa paikkaa ja joimme caramel pirtelöt Uuden-Seelannin korkeimmalla sijaitsevassa kahvilassa. Alueella olisi ollut varmasti vaikka mitä mielenkiintoista, mutta tyydyimme lyhyeen lenkkiin. Alempana pysähdyimme vielä kuvaamaan Chateau-hotellin, jossa Sormusten herran näyttelijöitä ja muita oli silloin aikoinaan yöpynyt, ja kauniin hyvin turkoosivetisen vesiputouksen pienen patikkamatkan päässä.

Ennen paluuta Napieriin pysähdyimme vielä vilkaisemaan pientä järveä, jonka maisemat olivat hyvin suomimaiset, sekä thermal pool-aluetta, jossa oli höyryäviä ja poreilevia lammikoita. Viimeinen pysähdys tehtiin vielä Taupo-järven rannalla auringon laskiessa. Matka Napieriin taittuikin perinteisesti pimeässä ja pienessä tihkusateessa.

Lisää poimintaa

Väpä ja meri

Aamulla lähdimme jälleen poimimaan omenoita. Sen alueen poiminnat piti saada pikaisesti päätökseen, joten kiirehdimme. Kuulemma halusivat perjantain olevan vapaapäivä, joten tässä on sitten taas tiedossa vapaata. Pitäisi kehitellä jotain puuhaa vapaiksi. No mutta vielä tähän päivään. Siirryimme toiseen omenatarhaan poimimaan loppupäiväksi ja siellä oli lähinnä vain huonoja omenoita, joten poiminta kävi nopeasti, kun suurin osa piti jättää puihin.

pääsimme hieman aiemmin pois ja kävimme sitten Domino's pizzassa ostamassa pepperoni pizzat ja menimme jälleen puistoon syömään. Kävimme heittämässä vielä muutamat kortit postiin ja tuulettumassa rannalla. Hostellille palasimme kaupan kautta. Iltapalaherkuksi tarttui jokin caramel chocolate cake. Saimme tänään myös viimein IRD-numeromme, joten kai sitä kohta voi alkaa toivoa, että sitä palkkaakin alkaisi näkyä.

Puissa kiipeilyä ja Helvetissä asiointia :p

Omenanpoiminta alkoi kahdeksalta aamulla. Olimme liian varhain paikalla ja jouduimme odottelemaan toisten tuloa. Päivän porukassamme oli kaksi ruotsalaista ja kaksi italialaista lisäksemme. Työnjohtaja oli mukavan rento tyyppi ja puiden tyhjentäminenkin alkoi sujua. Tikkailla tuli kiipeiltyä parissa metrissä, kun kyseessä eivät olleet mitkään ihan pienet puut. Päivä eteni jostain syystä nopeammin kuin pakkaamolla, onneksi. Eikä työaikakaan ollut yhtä pitkä kuin pakkaamolla. Pois pääsimme siis viiden aikoihin, jonka jälkeen suuntasimme ravinno hakuun.

Taru sanoi tahtovansa kokeilla pizzaa, joten menimme sitten Helvettiin (Hell pizza & pasta), jota olimme eilen jo katselleet. Paikassa oli jännittäviä sisustuselementtejä ja annosten nimet olivat myös teemaan sopivat. Päädyimme molemmat Greed-pizzaan kaikista kuolemansynneistä. Käytännössä se oli perus kinkku-ananas-pizza. Ihan hyvä sellainen rapeine pohjineen. Siirryimme syömään pizzamme läheiseen puistoon. Syötyämme shoppasimme vielä ruokavarastoja jääkaappiin ja soimme itsellemme herkkuakin. Taru suklaamoussen ja minä jonkin kummallisen paikallisen hodarisämpylän, jossa oli kookosta päällä ja sisällä kermaa ja vadelmahilloa.

Arataki honey center ja Ocean Beach

Aamulla odottelimme, että saisimme kuulla tulevista töistä, mutta työnantajaa ei oltu saatu vielä kiinni, joten pesimme sitten pyykkiä ensimmäistä kertaa täällä. Sekin toimi kolikoilla. Pyykit pestyämme saimmekin kuulla, että pääsisimme huomenna aamulla poimimaan omenoita. Saa nähdä, miten kurjaa hommaa se on.

Pyykkien ripustuksen jälkeen lähdimme sitten ajelemaan parikymmenne kilometrin päässä sijaitsevalle Arataki honey centerille. Löysimme esitteessä olleen kartan avulla helposti perille. Sisällä centerissä oli kaikenlaista mielenkiintoista hunaja- ja mehiläisaiheista tavaraa ja ilmainen hunajanmaistelu. Sisällä oli myös lasin takana oleva valtava mehiläispesäsysteemi ja onnistuin näkemään jopa merkityn kuningattaren. Lisäksi paikalla olisi voinut kuunnella faktoja paikallisesta mehiläishoidosta ja hunajanvalmistuksesta. Paikassa tulikin vietettyä tovi :). Ostimme lopuksi vielä hunajalla maustetut jäätelöt.

Koska päivää oli vielä jäljellä, päätimme ajella vielä katsomaan toista hiekkarantaa lähistöllä. Sinne meni jälleen usean kilometrin mittainen mutkainen tie, joka päättyi jyrkkään alamäkeen ja lopulta rannalle. Jos mahdollista, meri näytti vieläkän uhkaavammalta suurella hiekkarannalla. Aallot olivat hurjia ja vain yksittäisiä ihmisiä käveli rannalla. Uimista ei olisi voinut ajatellakaan eikä ilmakaan ollut erityisen lämmin. Kävelimme paljain jaloin aikamme hiekalla ja vesirajassa ja palasimme sitten autolle.

Ruokapaikkaa etsiessämme näimme Hell-nimisen pizzerian, jonka mainoksen olimme ponganneet hostellillakin. Sitä pitäisi vielä testata joku päivä.

Glowworm caves ja piitkät ajomatkat

Meillä oli tiedossa vapaata jälleen, joten lähdimme sitten heti aamusta kahdeksan aikoihin ajelemaan kohti Waitomoa ja sen kuuluisia tippukivi- ja glowworm luolia. Pääsimme Taupoon tuon ah, niin mutkaisen ja aution 130 km tiemme ja siellä hetken oikeaa tietä haeskeltuamme jatkoimme kohti Te Kuitia ja Waitomoa. Matkalla oli kaksi pientä kylää Waitoroa ja ränsistynyt Bennydale, joka näytti lähinnä aavekaupungilta. Matkalla tuli sadetta ja paistetta tasaisesti, enemmän tosin sadetta.

Te Kuitissa pysähdyimme syömään ja varaamaan kierroksemme luoliin. Päätimme käydä Ruakuri-luolastossa ja Glowworm-luolassa. Kierros alkoi puoli kolme, joten jouduimme odottelemaan puolisen tuntia. Muut kierrokselle tulleet olivat vanhempaa ikäpolvea, mikä sai meidät miettimään, olisiko sittenkin pitänyt käydä mainostetulla luola-uinti-seikkailulla. No kierros Ruakurissa oli ihan mielenkiintoinen, tosin hieman hidastempoinen. Luolaan mentiin sisälle kuusi vuotta sitten rakennettua kierrekkäytävää pitkin. Tippukiviä oli paljon varsinaisessa luolassa, joka osoittautui suureksi kompleksiksi. Kierros kestikin lähes kaksi tuntia. Näimme myös kuuluisia "kiiltomatoja".

Ruoakurin jälkeen pääsimme vielä ilmeisesti sen päivän viimeiselle kierrokselle varsinaisessa Glowworm-luolassa. Olimme Tarun kanssa ainoat asiakkaat, joten saimme yksityisopastuksen. Ensin kävelimme lyhyen matkaa jälleen hienossa tippukiviluolassa, jonka jälkeen pääsimme suureen puuveneeseen ja livuimme luolansisäistä jokea kattonamme kallio ja miljoonat loistavat madot. Se oli taianomaista kaikessa hiljaisuudessa. Luolasta ulostultuamme kiersimme vielä kaupan ja kävimme pikaisella patikalla läheisellä kukkulalla. Sitten alkoikin pitkä "kotimatka" Napieriin. Pimeä tuli kutakuinkin puolessa välissä matkaa. Teillä ei liikkunut juuri muita kuin me ja rekat. Napieriin johtava mutkainen tie olikin melkoisen kaamea sateen ja pilvien takia piemässä. Pääsimme kuitenkin lopulta taas perille ja olimme hostellillamme kymmenen aikoihin illalla. Tony ilmaantui jostain ja mainitsi, että edellisen työnantajamme avustaja oli soittanut ja sanonut, että pääsisimme poimimaan omenoita. Jäimme siis odottelemaan, että kuulisimme asiasta lisää.

Akvaario ja ranta

Aamulla herättyämme lähdimme käymään National Aquariumissa, joka sijaitsee ihan kulmilla. Kuten oletinkin, se oli melko vaatimaton verrattuna muihin näkemiini akvaarioihin, mutta näimme sentään kiwi-lintuja siellä. Kävelimme jälleen kauppakadun läpi ja palasimme hostellille. Päätimme sitten vielä lähteä ajelemaan lähimmälle hiekkarannalle. Tie sinne kulki jyrkässä maastossa mutkitellen, vaikkakin nopeusrajoitus näytti olevan 100. En tajua, kuka hullu siellä sellaista vauhtia edes pystyisi ajamaan. Muuta liikennettä ei juuri ollut, joten saimme ajella rauhassa lammas-, lehmä- ja vuohiaitausten lomassa. Muutamia vuohia oli myös tiellä juoksentelemassa.

Viimein kaikkien mutkien jälkeen pääsimme kuitenkin rannalle. Se oli jyrkkien rinteiden ympäröimä ja ihan oikea hiekkaranta, mutta aallot olivat valtavia. Pari ihmistä siellä näkyi harrastavan jotain sukelluksen ja surffauksen välimuotoa, mutta muuten ranta oli autio. kiipesimme rinteelle menevälle polulle ja kuljimme sitä vähän matkaa. Ilta alkoi kuitenkin tulla, joten jouduimme palaamaan autolle ja ajelemaan takaisin Napieriin. Perille päästyämme olikin jo ihan pimeä. Huomiseksi ei kuulemma ollut töitä tiedossa, joten koitamme kehitellä jotain muuta puuhaa. Sain tietää hostellin yhden kissan olevan nimeltään Orio (sen keksin mukaan).

Te Mata Peak

Heräsimme pihalta kuuluviin ääniin tänä lauantaiaamuna. Vapaapäivä oli edessä, joten piti keksiä jotain puuhaa. Lähdimme sitten ajelemaan kohti Hastingsia tai oikeammin ensin Havelock Northia ja Te Mata Peak-nyppylää. Löysimme helposti perille ja ajelimme ylös mutkaisen tien. Alueella olisi ollut myös kävelypolkuja, mutta varustuksemme ei oikein sopinut niihin ja siellä lenteli paljon lentomuurahaisia, jotka pistivät. Ylhäältä oli hienot näkymät ympäröivään maastoon ja Hastingsin kaupunkiin. Aikamme ihailtuamme palasimme takaisin alas. Pysähdyimme vielä Hastingsissa ja kuljeskelimme pääkatua.

Napieriin palattuamme muutimme hienosta huoneestamme kolmen hengen dormiin, jossa lisäksemme on yksi singaporelainen mies. Lähdimme kävelemään vielä rantakadulle, söimme jätskit ja palasimme aution keskustan läpi takaisin hostellille. Tony sanoi etsivänsä meille uuden työn. Havaitsin jättäneeni pesuaineeni entiseen huoneeseemme ilmeisesti. Sellaista tänään. Saa nähdä, mitä huomenna tapahtuu. Jos emme satu saamaan töitä, niin sitten varmaan suuntaamme tutkimaan akvaariota.

Töiden loppu

Tänäänkään ei sitten tarvinnut vaihtaa huonetta, kun kuulemma sänkymme vapautuvat vasta joskus aamuyöllä. Aamu alkoi väsyneissä merkeissä, mutta ilma oli melko hyvä. Aamiaista syödessämme joku japanilainen mies teki karamelliomenoita, joilla oli suklaasilmät. Ei selvinnyt, mihin tarkoitukseen ne olivat. Ostimme viimein nettiaikaakin ja sain päiviteltyä näitä kirjoituksia nettiin.

Töihin mentiin taas totuttuun tapaan, mutta yllättäen aluksi meille ilmoitettiinkin, että kyseessä oli viimeinen yövuoro eikä meitä enää tarvittaisi. Ilmoittauduttiin kyllä keräilytiimiin, mutta saa nähdä, kuuluuko siitä mitään. Päästiin poiskin jo paria tuntia aikaisemmin. Jee.

8.3. Netin haeskelua sateessa... ja töitä

Siinä se torstaikin taas hujahti. Herättiin ajoissa, noin kymmenen aikoihin, tarkoituksenamme lähteä kirjastolle käyttämään nettiä. Sinne päästyämme saimme kuitenkin huomata, ettei siellä ollut langatonta yhteyttä. Jatkoimme etsiskelyä sateisessa säässä ja i-Sitella sitten sanottiin, että sen ympäristössä on ilmainen verkko. Päädyimme istumaan märälle penkille pienen suojan alle ja minun koneeni meni nettiin. Tarun kone ei jostain syystä päästänyt. Ehdin vain pikaisesti vilkaista viestejä. Lähdimme sitten siitä aikamme istuskeltuamme ja kokeilimme vielä onneamme eräässä kahvilassa, joka mainosti ilmaista verkkoa. Ilmeisesti sinne pääsyä olisi pitänyt jotenkin erikseen pyytää, sillä saimme vain etusivulle, että verkko on maksullinen. Join chai latten ja Taru toffeepirtelön ja lähdimme sitten kaupan kautta kämpille. Sitten alkoikin jo häämöttää taas töihin lähdön aika.
Tänään ehdin olla vain kutakuinkin pari ensimmäistä tuntiä laatikoinnissa, kun minut jo käskettiin siihen pihkuran omenoiden tuijotteluun. Siinä sitten vietin koko illan, vaikka Taru ystävällisesti olisikin tarjoutunut ottamaan paikkani osaksi aikaa. Huomenna meillä pitäisi olla edessä muutto johonkin kolmen hengen dormiin. Ikävä tulee vessaamme. Näköjään olimme saaneet naapureitakin ja autopaikkamme oli viety. No huomenna taas näkee, minne päädymme. Olisi myös tarkoitus hankkia aikaa nettiin, että saataisiin jatkosuunnitelmia tehtyä ja majoituksia varattua ym..

7.3 Ja töitä

Tänään herättiin ruohonleikkurin ääneen kahdentoista aikoihin ja sitten minä etunenässä kömmittiin ylös. Aamupalat syötiin ja sitten siinä aikamme oleskeltuamme (Taru luki, minä pelasin tietsikalla ja tarkastin särisevän tv:mme tarjonnan) olikin jo lähdettävä. Tällä kertaa menimme itseksemme ja osasimme perille hyvin. Olimme ajoissa paikalla ja varasimme itsellemme paikat pakkaamispuolelta. Suunnilleen puoleen väliin päivää saimmekin molemmat pakkailla, kunnes minut tultiin käskemään siihen hemmetin omenoiden pyörittelyyn loppupäiväksi. No mikäs tässä valittaessa... yksi irlantilaistyttö sanoi tehneensä pelkästään sitä jo kaksi viikkoa siitä asti, kun oli aloittanut hommansa. Kamalaa. No tästä päivästä nyt ei taida juuri olla muuta sanottavaa. Huomenna voisimme koittaa päästä nettiinkin viimein, jos vain pääsemme riittävän ajoissa ylös. Ostoslistallakin olisi jo tavaraa: käsirasva, suklaa, cream soda-limppari,..

6.3. Nukkumasta töihin

"Aamulla" pänni edelleen. Heräsimme yhden maissa ja sitten ehdimmekin oikeastaan vain käydä kaupassa ostamassa vähän evästä ja sitten olikin taas aika lähteä töihin. Ajoimme Tonyn perässä, kun emme muistaneet reittiä. Työilta alkoi samoin kuin edellinen, tai no ensin saimme pyydettyä korvatulpat ja selvitettyä, ettei meillä olisi vapaata luultavasti ollenkaan aikoihin.
Ankeina aloimme sitten taas omenoiden tuijottelun. Jossain vaiheessa minut kuitenkin käytiin pyytämässä varsinaiseen pakkaamiseen ja opin sen onneksi melko nopeasti, mitä nyt välillä jotain virheitä tuli tehtyä. Taru joutui riutumaan vielä lähes loppuun asti pyörittelyssä, kunnes pyysin saada opastaa häntä pakkaamisessa. Viimeinen pätkä sujuikin sitten ihan mukavasti kiireellä Royal Galaa laatikoihin laittaessa. Ei hassumpaa ja tuli Itellan hommat jokseenkin mieleen. Kaiken kaikkiaan työpäivä sujui ainakin mukavammin kuin eilen ja alkoi tuntua, että ehkä tätä sittenkin voisi tehdä vähän kauemmin.
Päästyämme töistä, emme taas osanneet ajaa oikeaa reittiä hostellille, vaan harhauduimme keskustaan ja pyörimme siellä aikamme, jonka jälkeen harhauduimme McDonalds':iin ostamaan Drive Thru-ruokaa. Koska en ollut sellaistakaan aiemmin tehnyt, tuli siinäkin pelleiltyä ensin. Piti puhua tolpalle ja ajaa sitten ikkunaan maksamaan ja noutamaan ruoka. Onnistuimme ja nautimme "iltapalamme" mukavasti klo kolmen aikoihin yöllä. Sitten pitäisi taas mennä kohta nukkumaan.. Hyvää päivää taas kaikille.

5.3. Napier ja kaamea työpaikka

Kävikin ilmi, ettei meidän tarvitse vielä muuttaa ensuite-huoneestamme, vaan mahdollisesti vasta perjantaina. Aamuyöllä heräsin 1:22 enkä ollut saada unta enää. Joskus tuntien kuluttua kuitenkin olin nukahtanut ja heräsin herätyskellon soittoon. Puheltuamme Tonyn kanssa, lähdimme tutkimaan Napierin keskustaa. Se osoittautui ihan mukavaksi pitkine kivirantoineen. Söimme rantajätsibaarissa tötteröt ja myyjä tiedusteli, onko Suomessa jäätelöä. Tämä tuli siis lisää sarjaamme, hassuja kysymyksiä Suomesta sen ensimmäisen päivän "Onko Suomi saari?" lisäksi.
Kiipesimme Bluff Hillille katselemaan merelle ja päivä oli kuuma. Saimme kuitenkin IRD-hakemuksen menemään ja avasimme pankkitilit.Tarkoitus oli käydä jossain ilmaisen netin paikassa, mutta emme sitten ennättäneetkään. Nimittäin kun palasimme kämpille ja aloimme kokkailemaan, tuli Tony sanomaan, että on hankkinut meille töitä illaksi. Siinä sitten piti kiireellä syödä ja hoidella paperiasioita tietämättä oikein, mihin sitä on edes joutumassa.
No löysimme sitten itsemme Green Planet-omenapakkaamosta suhteellisen nöyryytettyinä ja alusta asti äärimmäisen kettuuntuneina. Päädyimme erottelemaan huonoja omenoita hyvistä ja sitä jatkuikin sitten liukuhihnatyönä tuntikausia. Välillä oli vain pieniä taukoja. Ainoa hyvä puoli oli, että omenoita sai syödä ilmaiseksi tauoilla. Ennen kaikkea olimme kuitenkin suhteellisen sekaisin ja kiire ja meteli paikassa olivat kovia. Nyt sitten tiedän, mistä Royal Gala-omenoita tulee tai ainakin, mitä niille tapahtuu keräämisen jälkeen. Saattaapi olla, ettemme vietä tuossa paikassa kovin montaa päivää.

4.3. Ajamista ja ihmettelyä

Aamulla söimme hostellin tarjoaman aamupalan (leipää ja juomaa). Noutajamme oli tarkoitus saapua 10:15 mutta vielä 10:20 ketään ei ollut tullut. Soitin sitten taas ja sain tiedon, että nouto olisi tulossa 15 min sisällä. No kesti ehkä vielä hiukan sitäkin pidempään ennen kuin auto saapui ja pakkauduimme siihen. Automme pääsimme lunastamaan vasta 11:15 sovitun 10 sijaan, mutta ei se niin paljon haitannut. Selvitettyämme asiat ylisöpön vuokraamotyöntekijän kanssa, pääsimme  uuden peltiratsumme kimppuun. Auto on merkiltään Mazda Domie. Se on onneksi automaattivaihteinen, mikä aiheutti aluksi pieniä jännitysmomentteja, kun ei ole tällä kuskilla sellaisesta ollut kokemusta.

Kun auto oli saatu käyntiin, pääsimme liikkeelle. Vasemmalla ajaminen tuntui vähän hassulta, mutta koska en ole hirveästi Suomessakaan ajellut, niin ei se kamalan ongelmallista sitten ollut. Ainoastaan vilkun sijainti oikealla ja vilkun suuntien hahmottaminen tuottivat hankaluuksia ja välillä sitä huomasikin vilkuttelevansa ensin pyyhkijöitä ja sitten vilkkuja joka suuntaan, kun halusi kääntyä. Siinä oli taas takanatulijoilla ihmettelemistä. Ajelu sujui pääosin mukavasti. Autoja oli melko paljon liikenteessä vaikka oli sunnuntai ja erityisesti Aucklandissa niitä oli paljon. Ajelimme highwayta pitkin aina Matamatan kylään asti (joskaan emme sieltä äkkiseltään löytäneet hobittiasumuksia, vaikka sielläpäin ne osuudet TSH:sta on kuvattu. Pysähdyimme yhteen kahvilaan hieman syömään ja jatkoimme sitten TIrauhun asti, jossa vilkaisimme i-Siten peltikoiraa ja -lammasta (rakennukset). Ajon aikana pysähdyimme myös yhdellä vesiputouksella ja toisella näköalapaikalla.

Napieriin saavuimme iltapäivällä/illalla ja pienen haeskelun jälkeen löysimme hostellin, johon olimme ilmoittautuneet. Saimme kunnon ensuite-huoneen ensimmäiseksi yöksi, koska muualla ei ollut tilaa. Jatkossa meidät majoitettaisiin mixed dormiin... nice. Kävimme läheisessä supermarketissa ja ostimme ilta- ja aamupalan. Huomista työasioiden selvittelyä ja uutta tiivistä huonettamme pienoisella kauhulla odotellen...

Auckland

Lentomme päättyi viimein ja saavuimme Aucklandin lentokentälle hyvin tuulisessa säässä. Jälkeenpäin luimmekin lehdistä, että tuuli oli puhaltanut paikoittain jopa 150km/h ja useita ihmisiä oli ollut sähköttä ja myös lauttoja oli peruttu. Tuulisesta päivästämme tulikin varsin monipuolinen.
Olimme ostaneet ennakkoon bussiliput lentokentältä Manukaun kautta Aucklandin keskustaan, mikä oli tyhmää sillä tuhlasimme bussimme odotteluun paljon aikaa, kun lentokenttä bussilla oltaisiin päästy samantien lähemmäs. Lisäksi ilmaantui vielä se pahempi ongelma. Matkasimme ensimmäisellä bussilla onnistuneesti Manukauhun, mutta siellä kuski neuvoi meitä väärälle puolelle ja sitten jotkut paikalliset vielä antoivat virheellisiä neuvoja ihmetellessämme, missä pysäkkimme oli. No istuimme sitten odottelemassa väärällä pysäkilla ja meidän bussimme ajoi ohi. Jouduimme sitten ostamaan lipun paikallisbussista ja pääsimme melkoisen matkan jälkeen perille. kävelimme sitten vielä hostellillemme hirmuisen ylämäen päälle K Roadille.

Hostelli oli perusreppureissaajien paikka. Ei erityisen siisti, mutta sentään Wi-fi toimi huoneemme oli tilava. Jaetussa WC:ssa oli kyllä yksi torakka, mutta ei annettu sen häiritä. Lähdimme sitten etsimään kauppaa ja katselemaan ympärillemme. Sää oli todella tuulinen paikoittain ja sadekuuroja ja aurinkoa tuli peräperään. Kiersimme kuitenkin Aucklandin domain-puiston ja pari muutakin pienempää puistoa. Domainilla näimme puussa jonkin pienen papukaijan, mikä tuntui jotenkin todella kummalliselta, kun lämpötila kuitenkin kesäisen Suomen luokkaa tällä hetkellä. Jotenkin papukaijat eivät vain näytä luonnollisilta irrallaan :D.  Domainin polkuja aikamme ihmeteltyämme palasimme hostellille kaupan kautta. Aivot tyjinä sitten järkkäsin meille seuraavaksi päiväksi noudon automme luo hostelliltamme. Väsytti ihan hirmuisesti, mutta vielä piti koneelta hakea ajo-ohjeita hostellille. Tosi vaikeaa sekin, kun aivot lyövät tyhjää. Lopulta sitten kuitenkin kaikki oli valmista seuraavaa päivää ajatellen ja annoimme itsemme sammahtaa sängyillemme.

Lentämistä, lentämistä

Matkaan lähdettiin unen pöpperöisinä aamuviiden jälkeen, lento lähti vähän yli kahdeksan ja suuntautui siis ensin Milanoon. Matka oli perinteinen charter-lento ilman mukavuuksia ja kestikin onneksi vain vajaa kolme tuntia.

Italiassa sitten olin jo ilmeisesti menossa Lontooseen, kun menin ensin sen sanomaan check-in-naiselle. No toki heti sitten korjasinkin, että Hong Konghan se määränpää tältä erää on. Pääsimme parin tunnin odottelun jälkeen jälleen jatkamaan lentämistä kohti Aasiaa. Hämmentävää, kun piti sitten yrittää nukahtaa jo kotiaikaa kuudelta illalla, kun paikallinen aika perillä viuhtoi jo kaukana edellä. No eihän siitä nukkumisesta mitään meinannut tulla, mutta jossain vaiheessa sentään taisi onnistua hetkisen, kun stuertin täytyi herätellä. Matkan aikana tuli katsottua kolme leffaa: ensin Tintin seikkailut, sitten Saapasjalkakissa ja lopuksi ennen nukahtamista vielä Real steel.

Aamiaisen jälkeen olikin jo laskeutuminen edessä ja sitten meidät päästettiin Honkkarin kentälle. Lentomme lähtee tosiaan vasta iltapäivällä, joten saatoimme vain istua ja ihmetellä. Ihan mukavaa, ettei sentään suoraan seuraavaan koneeseen tarvinnut syöksyä.