Pannukakkuja

Pancake rocks

Lähdin taas herättyäni ajamaan kuutostietä pohjoiseen. Ensimmäinen suunniteltu pysähdykseni oli Punakaikin pannukakkukallioilla. Ne ovat komean näköisiä meren ja sään muovaamia kallioita, jotka näyttävät siltä kuin kasapäin pannukakkuja olisi pinottu pilareiksi. Tämänkin nähtävyyden etu oli, että se oli ilmainen. Tosin kiviä ihmeteltyäni menin ostamaan läheisestä kahvilasta pannukakkuja kuumilla kirsikoilla ja kermavaahdolla.. Eivät olleet edes kovin hyviä.

Matka jatkui sitten coastal highwayta pitkin kohti Westportia, jossa tein vain käännöksen takaisin sisämaahan ja edelleen kohti pohjoista ja Nelsonia. Pysähdyin matkan varrella pariin otteeseen, mutten missään kovin mielenkiintoisessa paikassa. Ohitin myös maan pisimmän riippusillan, kun en viitsinyt sinne pääsemisestä maksaa viittä dollaria. On noita riippusiltoja jo nähty. Näköalapaikoista pysähdyin Hope's Hillilla, mutta eipä sekään kovin ihmeellinen. Jatkoin Motuekan kaupunkiin, jossa pääsin viimein kyselemään kyydityksistä liittyen Abel Tasmanin reitin kulkemiseen. Sain järkättyä vesitaksin poistulopäivälleni, joka on 3.5.

Seuraavaksi kehitin ongelman siitä, että piti tulostaa reitille varatuista majoista s-postiin lähetetty viesti. Menin Motuekan internet kahvilaan ja aloitin säätämisen.. Olen onnistunut unohtamaan toisen s-postini salasanan ja se on vain koneeni muistissa. No päätin sitten lähettää viestin koneeltani toiseen s-postiin, jonka salasanan muistan. Seuraavaksi havaitsin, ettei paikan koneilla voinut avata kyseistä tiedostoa. Niinpä lähetin viestin sitten uudestaan itselleni eri muodossa ja sitten piti taas kirjautua paikan koneelle. Yksi kone, jota käytin alkoi kirjoittaa japania enkä osannut vaihtaa sitä pois. Siinä meni taas rahaa. Lopulta onnistuin kuitenkin tulostamaan viestin kulutettuani turhan monta dollaria siihenkin.


Sitten piti hankkia yöpaikka. Olin jo eilen lähettänyt Eden's Edge Backpackersiin kyselyn pedistä ja sieltä oli tullut vastaus, että tilaa on. Ajelin siis viitisen kilsaa Motuekasta pohjoiseen ja löysin kyseisen hostellin. Se on keskellä omenatarhoja ja porukka tuntuu pitkälti olevan alueella työskenteleviä nuoria. Tullessani vastaanottoon siellä oli vain kissa (Jack, kuten kuulin myöhemmin) ja lappu, että pitäisi soittaa asiakaspuhelimella. Odottelin aikani ja sitten päädyin kuitenkin soittamaan. Paikan toinen omistaja vastasikin heti ja tuli jostain viereisestä rakennuksesta. Sain pedin neljän hengen huoneesta, jossa kaksi poikaa ja yksi tyttö lisäkseni. Kaikki kolme työskentelevät jossain ja ovat ilmeisesti olleet täällä jo pitkään. Ainakin tyttö ja toinen poika ovat saksalaisia. Paikka tuo kaikkiaan mieleen Napierin ja sen hostellin, mutta tämä on paljon siistimpi ja uudempi. Olisi kyllä kiva, jos vielä olisi ehtinyt työskentelemään kuukauden tai pari... Sen sijaan pitää keksiä huomiseksi tekemistä. Ainakin eväät vaellusta varten on hankittava.